2010/04/29

Kevättä


Ulkona on kolea ja sateinen ilma, ei yhtään keväinen. Mutta kävelyllä oli mukavaa siitä huolimatta. Ja löydettiinhän me Pikkujätkän kanssa se kevätkin sieltä polun varrelta. Mitä kukkia nämä on? Mulla ei ole viherpeukaloa, joten en näitä tunnista.


Täällä blogihiljaisuus jatkuu vielä ainakin ensi viikkoon. Kiirettä piisaa opintojen kanssa, mutta ensi viikolla pitäisi jo helpottaa ja sitten ehdin kokkailemaankin oikein ajan kanssa.


Kuvien laatu on huono, älkää välittäkö siitä. Taaskaan ei ollut kunnon kameraa mukana kävelyllä. Silloin, kun se on mukana, ei löydy mitään kuvattavaa ja toisinpäin. Nähtiin Pikkujäpän kans joku haukkakin yks päivä, mutta eihän sitä kukaan usko, kun ei ole kuvaa todisteena.

2010/04/10

Keksejä keksejä


Kun joku juttu jää päälle, niin se jää päälle kunnolla. Niin ainakin minulla nyt nuo keksit. Tällä viikolla on tullut leivottua kahdenlaisia, kolmansiakin meinasin, mutta tuli jo järki käteen: jos tätä menoa jatkuu, en mahdu kohta enää ovesta ulos.
Edellisen postauksen valkosuklaa-keksit leivoin jo viime viikolla eli siitähän on TOSI kauan aikaa ;)

Mutta siis kahdenlaisia tein. Kaurakarpalo-keksejä, joiden ohjetta en laita tänne, koska ne on tehty tavallisella kaurakeksiohjeella, johon lisäsin 2 dl kuivattuja karpaloita.

Joululahjaksi sain nuo ihanat karhu- ja oravamuotit. Niitä piti testata jo aikaa sitten, mutta se unohtui. En ole koskaan tainnut tehdä muita kaulittavia keksejä kuin joulupipareita, joten ohjeen löytäminen oli haaste. Millaiset olisivat hyviä.
Mutta yhdestä lempileipomisblogista löysin ohjeen. Täältä. Mansikkamäellä tämä ohje on käytetty, joten rohkaistuin kokeilemaan. Ja nämä on hyviä! Lisäsin taikinaan vanilja-aromia manteliaromin sijaan. Taikina on hiukan murenevaa, mutta tosi helppo leivottava. Kaulimisessa ei tarvi edes käyttää paljoa jauhoja ja taikina ei tartu pöytään. Tästä tuli kyllä mun lempi pikkuleipäresepti.

Mansikkamäen innoittamana päätin kokeilla koristella pikkuleipiä. Noh, eihän siitä mitään tullut. Koristelu räpellyksistä en julkaise kuvaa. Enkä niistä kyllä edes ottanut kuvia, kun olivat niin reppania. Mun on vain uskottava, että koristelu ei oo mun juttu ja jätettävä se taitavimmille. Tyydyn siis tästä lähtien vain ihailemaan toisten tekosia. Ja ehkä jatkan harjoittelua salaa :)

2010/04/06

Kirpeän makeaa

Idea näihin kekseihin lähti siitä, että mulla halutti kokeilla kuivattuja karpaloita ja mietin, että minkä kanssa ne toimisivat leipomuksessa.

Karpalon ja kinuskin liitto on kuin luotu taivaissa. Siitä päättelin, että karpalo sopisi varmasti hyvin yhteen myös makean valkosuklaan kanssa. Ja niin syntyivät nämä ihanan kirpakan makeat keksit.


Valkosuklaa-karpalocookies 18 kpl

3,5 dl vehnäjauhoja
150 g valkosuklaata
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
150 g voita/margariinia
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1 dl kuivattuja karpaloita
2 rkl maitoa

- Laita uuni lämpenemään 200c.

- Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe, suola ja rouhittu valkosuklaa.

- Vaahdota toisessa kulhossa huoneenlämpöinen voi ja sokerit. Lisää kananmuna hyvin vatkaten.
Lisää sekaan kuivat aineet, karpalot ja maito. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

- Ota taikinasta kahdella ruokalusikalla nokareita pellille (9 kpl/pelti), paina nokareita hiukan matalaksi. Paista n. 10 min 200 c.




Vinkvink.
Kodin Kuvalehdessä oli tehty lähes vastaavia keksejä. Karpaloiden tilalla oli käytetty mustikkaa. Kaupoissa on nykyään aika laaja kirjo kuivattuja hedelmiä ja marjoja.

Mitähän kokeilisin seuraavaksi?

2010/04/05

Synttärisankari




Eilen meillä juhlittiin synttäreitä. Pikkujätkä täytti kokonaisen vuoden ja kuten kuvista huomaa, onhan se heti tosi isoa poikaa.
Nämä kuvat on otettu tänään, koska eilen herralla ei vaan napannu olla filmattavana, kun vissiin pukkas ikäkriisiä päälle.


Tästä kuvastahan ei yhtään arvaa, millä keinoin kuvat otettiin. Joku saattoi saada muutaman namin, että suostui pysymään paikoillaan. Ehkä ;)

Vuosi sitten eilen illalla olin saanut maailman ihanimman sähköpostin:
"No nyt!! Onneksi olkoon, teille on nyt täällä varattuna oikein suloinen ja ihana ja kaunis oma poika!"
Voi sitä riemun määrää ja jännitystä ja epäuskoa. Vaikka kello oli silloin jo paljon, eihän se uni silmiin tullut, kun niin jännitti ja ilostutti.
Ja nyt poika on jo vuoden ikäinen, kyllä se aika vaan menee nopeaa.

Eihän tästä jutusta tule nyt mitään, kun alan muistelemaan ja herkistelemään.

Tähän lopuksi vielä kuvaa Pikkujätkästä 2kk ja (ei enään niin) Pikkujätkästä 1v.
Sydän pakahtuu onnesta.


2010/04/04

Kasvispiirakka 3


Pinaatin himolle ei näy loppua ja siksi olikin luonnollista, että leipomani kasvispiirakka sisälsi jälleen tätä kyseistä herkkua.
Tämä piirakka on todella helppo tehdä. Idea tähän tuli Kotivinkissä olleesta piirakasta ja olemassa olevasta pinaatin himosta. Alkuperäistä ohjetta olen muokannut ja oikonut.
Ja maistuvaa tuli.

Pinaatti-fetajuustopiirakka

500 g voi- tai lehtitaikinaa
300 g pakastepinaattia
1 dl siemeniä esim. pinjansiemeniä tai siemensekoitusta
1 sipuli
1 rkl sitruunamehua
vajaa 1 tl rouhittua mustapippuria
200 g fetajuustoa
oliiviöljyä
kananmunaa voiteluun
seesaminsiemeniä piirakan päälle

- Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata myös pinaatti ja valuta se hyvin. Painele pinaatista liika neste pois esim. lävikössä.

- Paahda pinjansiemenet kuivalla ja kuumalla pannulla muutama minuutti. Varo, etteivät ne pala.

- Laita uuni lämpenemään 225 c.

- Sekoita kulhossa silputtu sipuli, valutettu pinaatti, sitruunamehu, mustapippuri ja pinjansiemenet.

- Voitele irtopohjavuoka. Kauli taikina ohueksi. Leikkaa taikinasta reilusti vuokaa suurempi ympyrä ja aseta se vuokaan. Venytä taikina vuoan reunojen yli.

- Laita puolet pinaattiseoksesta vuokaan ja murusta puolet fetajuustosta päälle. Lisää loppu pinaattiseos ja fetajuusto. Pirskottele täytteiden päälle oliiviöljyä.

- Leikkaa taikinasta pohjan kokoinen levy kanneksi ja tiivistä saumat hyvin. Jos taikinaa jää yli, tee siitä piirakan reunoille nauha tai kanteen koristeita.

- Voitele piirakka kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Pistele vielä kanteen haarulla reikiä.

Paista n. 25 min 225 c.

Anna piirakan vetäytyä ja tarjoa haaleana.

2010/04/03

Vielä ehtii

Vielä sunnuntaina ja maanantaina on Tampereen taidemuseossa auki H.R. Giger: Art-Design-Film -elokuvaretrospektiivinäyttely klo 10-18.

Me käytiin katsomassa näyttely tänään ja oli siellä muutama muukin.
Luulen, että viimeiset päivät näyttelyissä ovat yhtä vilkkaita kuin ensimmäisetkin. Jotku vain ei koskaan opi menemään mihinkään ajoissa, tähän ryhmään kuulun minäkin, tai viimeisinä päivinä on mukavaa käydä katsomassa näyttely uudelleen.

Kuva.

Väenpaljoudesta huolimatta tykkäsin näyttelystä. Mies ei tykännyt, kun ei ollut niitä teoksia esillä, jotka on sen suosikkeja.

Luonnoskirjojen lyijykynäpiirrosten ohella kuvassa olevan Debbie Harryn kuvat pistivät tämän tytön huokailemaan ja tuntemaan itsensä aika pieneksi. Aivan mielettömiä.

Suosittelen, vielä ehtii!

2010/04/01

Keltaista

No niin, nyt se on sitten ohi, siis se muutto. Tai olihan se ohi jo viime lauantaina, mutta nyt olen saanut tavarat purettua ja laitettua omille uusille paikoilleen. Vielä pitäisi muutama hylly koota, mutta isoin hässäkkä on ohitettu ja voin taas rauhoittua.



Pääsiäinen on niitä harvoja juhlapyhiä, kun tykkään laittaa juhlaa myös kotiin. Suklaamunat on ostettu ja tiput kaivettu kaapista esiin. Rairuohon unohdin kasvattaa, mutta kivoilta ne tipuset näyttää myös puutarjottimella. Noita-mummot on myös pääsiäisemme vakiovieraat.



Kaupassa tuli kamala himo ostaa keltaisia kukkia. Jos vihreä on voimaväri, niin keltainen on oikea energiapommi.
Tulppaaneja olisi tehnyt mieli, mutta ne oli mielestäni törkeän kalliita, joten päädyin krysanteemiin ja hyvä niin. Se on kyllä kaunis ja kestää ehkä kauemmin kauniina kuin tulppaanit.

Viimeiset pari viikkoa on mennyt siis pakatessa ja purkaessa ja siivotessa ja järjestellessä. Ja kokkailut ja leipomukset on jääneet hyvin vähiin.
Mutta nyt pääsiäisenä aion ottaa vahingon takaisin, saas nähä mitä syntyy.

Makeaa pääsiäistä kaikille!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...